Paistaminen ei mennyt taas ihan putkeen: olen kokeillut vastaavaa piiraspohjaa aiemminkin, eikä se tahdo paistua rapsakaksi sisäpuolelta. Esipaistaminen varmasti auttaisi, mutta tohinassa unohtui. Piirakka oli ihan syötävää, erinomaisen ruokaisaa ja varsinkin nälkäiselle miehelle maistui hyvin. Kuitenkin jäi epävarma fiilis, että jotain olisi pitänyt tehdä toisin. Aamulla sitten närpin yön jääkaapissa muhinutta kylmää palaa: sehän oli just eikä melkein! Täytteestä oli ylimääräinen kosteus vetäytynyt, kuori rapeutunut, eikä homejuuston makukaan puskenut liikaa esiin. Jihuu! Ensi kerralla siis piiras muhimaan ennen nauttimista.
Viikonloppua vietänkin mökillä polttareissa. Tässä säässä täytyy pakata mukaan naparetkivarusteet villasukkia myöten... Alkuviikosta sitten kuvia laudeliinasta tosipaikan edessä!
perjantai 31. elokuuta 2007
Broilerit piilosilla
Meillä naamioitiin eilen broileri piirakaksi. Inspiraation sain Marien blogista, josta löytyy mahtava valikoima suolaisia piirakkkareseptejä. Sävelsin vähän ohjeen kanssa: Pohjassa korvasin 1 dl jauhoista ruisjauhoilla, ettei tule vallan pullavaa. Täytteeseen meni sitä mitä kaapista löytyi: anopin tarjouksesta hamstraamaa broiskua (anoppi on hamsteri, myös lankahamsteri!), sipulia, paprikaa, kesäkurpitsaa ja sinihomejuustoa. Homejuusto taisi olla vähän liikaa, koska broiskun hunaja-valkosipulimarinadi oli jo valmiiksi aika suolaista ja vahvaa. Marien piiraassa oli fetaa, mutta homejuusto löytyi muutenkin ostoslistalta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti